keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Kerro kerro kukkasin

Odottavan aika on pitkä. Varsinkin, jos odottaa omaa häämekkoaan saapuvaksi. Mekon sovituksesta ja tilauksesta on aikaa jo reilut 8 kuukautta ja kieltämättä morsian täällä päässä alkaa olla jo melkoisen malttamaton. Mitä lähemmäs hääpäivää mennään mekotta, sitä suurempia kauhukuvia alkaa mieli kehitellä. Pahin mahdollinen pelko tällä hetkellä on, että mekossa onkin jotakin vialla, eikä aika riittäisi sen korjaamiseen enää. Onneksi olin häämekon kanssa ajoissa, joten toimitusajalla on varaa hieman pitkittyä. Alunperin mekon piti saapua liikkeeseen tammi-helmikuun aikana. Kun mekkoa ei alkanut kuulua ja sen perään kyselin, ennustettiin mekko saapuvaksi maalis-huhtikuun taitteessa. Ihan näinä päivinä siis!

Mekkokuumetta ei helpottanut yhtään, kun sulhasen pukua täydennettiin tänään valkoisella kauluspaidalla sekä tummanharmaalla liivillä. Sulhasen osalta hääpäivän asukokonaisuus alkaakin olla kravattia vaille kasassa. (Ja olipa tuo sulhanen muuten komea näky harmaa pukukokonaisuus päällä!)

Ihan näin tumma ei puku luonnossa ole.
Kun kerrankin lähdimme yhdessä päiväsaikaan hääasioita hoitamaan, niin kävimme samalla varaamassa paikallisesta kukkaliikkeestä morsiuskimpun, kaasojen rannekukat sekä vieheet sulhaselle, bestmaneille ja isälleni. Tarkempi suunnittelu tapahtuu vasta noin kuukautta ennen häitä, mutta jo nyt sovimme pääpiirteitä budjetista, kimpun muodosta sekä väreistä. Nyt ei sitten muuta kuin keräämään ideoita morsiuskimppuun, jonka pohjalta sitten muutkin kukat toteutetaan.

Tällä hetkellä kriteereitä hääkimpulle ovat värien osalta valkoinen ja keltainen sekä kimpun pyöreä muoto. Keltaisia kukkia oli liikkeessä tänään onneksi runsaasti esillä lähestyvän pääsiäisen vuoksi, joten samalla näki hyvin myös, että keltaisenkin kukan osalta on runsaasti valikoimaa - vielä elokuussakin. Oikestaan oma kukkatietämys rajoittuu lähinnä tuohon omaan suosikkiin neilikkaan, jota todennäköisesti tullaan morsiuskimpussa näkemään. Edullinen ja kestäväkin neilikka on, plussaa sekin siis. Keräilin omaa silmää miellyttäviä morsiuskimppuja Pinterestiin. Yhtään täydellistä kimppia ei löytynyt, mutta eiköhän näitä yhdistelemällä synny persoonallinen kimppu omaan makuun sopivaksi.

Ps. 136 päivää häihin.





Seuraa käyttäjän Ida-Maria taulua Hääkimppu Pinterestissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksesta.